”Mitä?!
Pitääkö mun muka lukea kokonainen kirja? En lue koskaan mitään”, huudahtaa opiskelija,
kun kerron äidinkielen kurssin lukuprojektista. Välillä opettajana epäröin
itsekin, että onko liikaa vaatia lukemaan juuri mitään, jos se on niin
hankalaa.
Maaliskuisena
aamuna istun Seurakuntaopistolla kielitietoisen
pedagogiikan koulutuksessa ja kuuntelen Katriina Rapatin ajatuksia monilukutaidosta. Nyökyttelen
innostuneena ja tunnen, miten minun opettamisen ja oppimisen peruskäsityksiä
vahvistetaan. Kieli on ajattelun väline,
siinä ei ole mitään uutta. Mutta silti tuntuu tärkeältä oivaltaa se uudelleen
ja konkreettisesti: kun opetan lukemista ja kirjoittamista, opetan
ajattelemista. Minun kannattaa pitää kiinni vaatimuksistani kursseilla ja
panostaa lukemiseen ja kirjoittamiseen entistä enemmän.
Minua ilahduttaa
myös puhe siitä, kuinka oppiminen tapahtuu yhteisössä ja vuorovaikutuksessa. ”Kielen merkitykset ja rakenne syntyvät ja muokkautuvat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Lukeminen
ja kirjoittaminen ovat sidoksissa kulttuuriseen ja sosiaaliseen kontekstiinsa,” kerrotaan koulutuksessa. Oma kaksivuotiaani on minulle hyvä arjen
esimerkki tästä. Kun Helsingissä syntynyt ja kasvanut lapsi pyytää ”maitua”,
ymmärrän sen kirkkaasti: kielen avulla saa itsensä ymmärretyksi mutta kieleen kietoutuu
paljon muutakin tärkeää, yhteisöllistä tietoa, kuten tässä lapseni pohjanmaalaiset
juuret. Opiskelijani – tulevat lähihoitajat,
lastenohjaajat ja nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajat – ovat aina osa jotakin
yhteisöä ja kulttuuria, ja kielitietoisella opetuksella voin vahvistaa heidän
kykyään osallistua ja toimia aktiivisesti omissa ympäristöissään.
Katriina Rapatti
esittelee tekstilajitietoista kirjoittamisen ohjaamista, erityisesti Learning
to Learn -menetelmää. Myös tässä minua koukuttaa erityisesti
vuorovaikutuksellisen ohjaamisen painottaminen. Opettajana voin aivan kuin luoda
rakennustelineitä opiskelijalle ja auttaa häntä kirjoittamisen eri vaiheissa. Tavoitteita
ei myöskään kannata laskea liian matalalle, vaan miettiä erilaisia keinoja
tavoitteiden saavuttamiseksi. Yksi menetelmän konkreettinen keino on se, että tehdään näkymätön
tekeminen näkyväksi. Ajattelen sen tarkoittavan vaikkapa sitä, että hyvä teksti
tai taitava tekeminen ei synny itsestään, yhdellä harppauksella. Opettajana
voin auttaa opiskelijaa löytämään ne asteittaiset taidot ja tiedot, joilla hyvään
lopputulokseen pääsee.
Minä kuuntelen
koulutusta äidinkielen opettajana, mutta ilman muuta kielitietoisuus on
kaikkien oppiaineiden asia. Jotta opiskelijamme olisivat tulevaisuudessa alansa
ammattilaisia, on heidän oltava sisällä oman alansa kielessä; sen kautta
ymmärrys ja osaaminen vahvistuvat. Koulutuksessa ajatus tiivistetään näin: ”Kaikkien
opettajien tehtävänä on edistää oppilaan kielen kehittymistä arkikielestä kohti
eri tiedonalojen kieltä.” Voisiko kielitietoinen näkökulma auttaa meitä
kouluttamaan entistä osaavampia ammattilaisia?
Anne Eskola,
äidinkielen lehtori
Kielitietoinen
opetus -koulutuspäivä järjestettiin Seurakuntaopistolla Järvenpäässä, 19.3.2015.
Koulutuksen osallistujamäärä oli 25. Luentoa
oli mahdollisuus seurata myös Lyncin välityksellä, tallenne koulutuksesta
sijaitsee osoitteessa https://dreambroker.com/channel/ti82y2b7/4nnz7416
Kielitietoisen opetuksen koulutuksessa perehdytään
genre-pedagogiikkaan eli tekstilajipohjaiseen opetukseen. Sitä on
kehitetty Australiassa 1980-luvulta lähtien, ja sen
vaikutusvaltaisin muoto on nimeltään Reading
to Learn. Reading to Learn -ohjelma sisältää systemaattiset
opetusstrategiat, joiden avulla lukemisen ja kirjoittamisen taitoja voidaan
opettaa kaikkien aineiden opetuksessa. Reading to Learn
-opetusstrategiat on luotu sellaisiksi, että ne tukevat jokaisen oppijan
oppimisprosessia ja takaavat ryhmän jokaiselle oppijalle pääsyn niin
opiskeltaviin teksteihin kuin opittaviin tietoihin ja taitoihinkin.
Kouluttajana toimi FM Katriina Rapatti. Hän työskentelee
äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorina ja S2-opettajana Hakunilan koulussa
Vantaalla. Hän tekee väitöskirjaa Helsingin yliopistoon historian opetuksen
tekstilajeista.
